04/08/2026
Metsänhenki ja Karhun Voima 🐻🌲
Sain keväällä tilauksen, jonka aihe oli äärettömän inspiroiva: asiakas toivoi pannan teemaksi metsää, Kalevalaa ja Metsänhenkeä. Varsinaisen suunnittelutyön aloitin heinäkuussa. Suunnittelussa minulla on aina apuna se, että luon päähäni pannan aiheeseen liittyvän kokonaisen maailman, jolloin mielikuvituksen kanavat aukeavat.
Koska tätä sisäistä visiota on usein vaikea pukea pelkiksi sanoiksi, käytän nykyään apunani tekoälyä. Sen avulla pystyn vihdoin näyttämään myös teille sen elokuvamaisen maiseman ja tunnelman, joka mielessäni elää silloin, kun rakennan pantaa työpöydän ääressä.
Tämän pannan osalta loin mielessäni maailman, jossa panta on rakennettu muinaisen shamaanin – eräänlaisen Väinämöisen – toimesta.
Metalliosat: Taottu ikiaikaisessa ahjossa.
Nahkaosat: Kaivettu esiin vanhasta viikinkihaudasta.
Pannan sydän: Siihen on vangittu itse metsän kuninkaan, karhun, henki.
Tämän pannan myötä minulla on ilo ilmoittaa uutinen: valmistamme jatkossa myös hihnoja! Tämän pannan rinnalle valmistui hihna, joka seuraa täydellisesti pannan henkeä, värimaailmaa ja metalliosien tyyliä.
Tämän julkaisun videollanäet ensin esittelyn valmiista pannasta. Heti perään alkaa lyhytelokuva, joka näyttää, miten panta minun mielikuvituksessani syntyi.
Tervetuloa matkalle KoiraSepän maailmaan ❤️