21/07/2026
Tämä👍 Ikinä ei voi miellyttää kaikkia. Ja hei, ei tod.tarvi. Mulla on ollut lähes aina laaja tuttavapiiri, m***a tosi harva pääsee lähelle. Adhd ansiosta oon kyllä pälpätti, ja haastan puhumaan myös vaikeista aiheista. Kotona meillä puhutaan lasten kanssa tosi avoimesti kaikesta, vaikeistakin asioista. Paljon on käyty keskustelua miten muita kohdellaan. Jos näkee että jotain kiusataan, siihen puututaan. Nyt mulla kävi hassu tilanne töissä työskennellessä. Kohtasin siis vuosien takaa yäasteen ajan yhden pahimman kiusaajan, (kiusasi siis luokkani muutamaa poikaa). Muistan aina kun hermostuin hänelle, ryykäsin kiusaamistilanteeseen väliin, kun nostin katseeni tähän poikaan joka oli varmaan kaksi päänmittaa pidempi ja karjuin lopettamaan. Mulle oli ihan sama, koska kiusattiin jo valmiiksi. Itseäni en koskaan pystynyt puolustamaan, m***a muita senkin edestä. Tämä pitkä poika oli nyt edelleen pitkä, m***a prosenteilla päivittäin käynnistettävä. Mietin, kotioloja. Monesti kotiolot voi olla jo alkon huuruiset ja turvattomat heillä jotka muita kiusaavat. Kaikki tyypit, jotka itseni kimpussa olivat, ovat joko jo kuolleet yliannostuksiin tai elävät promille-elämää. Miettiessäni heidän lapsuuskoteja, jokaisella on ollut alkon huuruttamat kotiolot. Jompi kumpi vanhemmista.. Henkilökohtaisesti vihaan alkoholia. Se on pilannut niin monen elämän ja tulee jatkossakin pilaamaan. Ja se minkä määrän se pilaa samalla lähipiirin elämää.. huh. Ja hox. Kaikkien alkoholistien lapset eivät kiusaa, m***a valitettavan usein. Ps. Minustakaan ei tullut kiusaajaa. Huomaan itsessäni myös joko tai persoonan ja voisin varmasti helposti ajautua alkoholismiin jos alkaisin tissuttelemaan. Siksi en juo juuri koskaan. Humalassa olen ollut viimeksi 15v sitten. Selvinpäin on kivempaa ja seuraavakin päivä mukavampi. Mitä ajatuksia sulle alkoholi tuo? Mulle se tuo turvattomuutta. Se on se suurin tunne jos kohtaan päihtyneen. Puhukaa, puuttukaa. Ymmärrän toki, pullo menee monella kaiken edelle..