Opilion Finland

Opilion Finland Opilion-huonekalut on tehty energiatehokkaasti puuta kunnioittaen ja materiaalia hukkaamatta.

Tuotteiden hiilijalanjäljen minimointi on meille tärkeää ja siksi ne on tehty kestämään ja tuomaan omistajalleen iloa vuosiksi eteenpäin.

Noin oli Pieksämäellä
13/02/2026

Noin oli Pieksämäellä

Upeat Niilo Kalsin koivuvaneriset jakkarat saatavilla nyt meiltä!

Niilo Kalsi on Opilion -kalustesarjan perustaja. Hänelle puu on aina ollut rakas materiaali. Kun hän harrasti veneilyä, niin toki veneiden tuli olla puuta. Veineilyharrastus vei hänet vanhemmalla iällä puuveneveistäjän oppiin. Rakkaus käsillä tekemiseen on Niilolla ollut jatkuvaa. Niilo on tehnyt huonekaluja ja lapsille leluja.

"Kätevimmin käteeni sopii kaunis suomalainen koivuvaneri. Se on kestävä ja helposti työstettävä ja antaa tilaa luovuudelle. Halusin nostaa tämän vähälle huomiolle jääneen, erinomaisen materiaalin ansaitsemaansa arvoon. Vaneri on ekologista ja luontoa säästäävää, ja niinpä sitä pitää työstää samoja periaatteita kunnioittaen: materiaa ja energiaa säästäen. Työskennellessäni kehtysmaissa olin oppinut, että vähilläkin resursseilla voi saada paljon aikaan. Pidän pelkistetyistä pinnoista ja yksinkertaisista, m***a tarkoituksenmukaisista rakenteista. Samalla ihailen vallatonta leikkisyyttä, gaudimaista "art nouveau"-iloittelua. Mielestäni se kaikki yhdistyy Opilion-kalusteissa. Niiden väreissä ja muodoissa on ilmeikkyyttä yhdistyneenä skandinaaviseen eleganssiin."

Tule ihastelemaan Opilion-kalusteita myymäläämme!

Afrikka luennot/Niilo Kalsi. Suonenjoki Kellarikalleria 17. ja 24.2.
13/02/2026

Afrikka luennot/Niilo Kalsi. Suonenjoki Kellarikalleria 17. ja 24.2.

Afrikan historia ja kulttuuri. Kansalaisopiston ilmaisluennot. Niilo Kalsi. 17.ja 24.2. Kellarikalleria.
05/02/2026

Afrikan historia ja kulttuuri. Kansalaisopiston ilmaisluennot. Niilo Kalsi. 17.ja 24.2. Kellarikalleria.

Afrikkakurssi Kuopion kansalaisopistossa
17/09/2025

Afrikkakurssi Kuopion kansalaisopistossa

Check out Opilionfinland’s post.

Mielenkiintoinen Afrikkakurssi Kuopion kansalaisopistossa on
15/09/2025

Mielenkiintoinen Afrikkakurssi Kuopion kansalaisopistossa on

Matka Afrikan sydämeen. Monipolviseen historiaan ja värikkääseen kulttuuriin. Kuopion kansalaisopisto. Ilmoittaudu ennen...
08/09/2025

Matka Afrikan sydämeen. Monipolviseen historiaan ja värikkääseen kulttuuriin. Kuopion kansalaisopisto. Ilmoittaudu ennen 23.9.

11/08/2025

Riemunkirjava ja vihreä rauha

11/08/2025

Näin Niilo Kalsi työstää Johannespöytää

11/08/2025

Kannattaa piipahtaa Suonenjoen Kellarikalleriassa. Siellä on kaksi suurenmoista näyttelyä. Design@Taide sekä SyonenjoenTaideseuran upea näyttely kuten näkyy.

Design niilokalsi uusinta uutta johannessarjassa. Kurkista Design&Taide Suonenjoki.
26/07/2025

Design niilokalsi uusinta uutta johannessarjassa. Kurkista Design&Taide Suonenjoki.

Osoite

Kauppiaankuja 8
Suonenjoki
77800

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Opilion Finland :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Opilion Finland :lle:

Jaa

Kategoria