23/07/2026
Näitä juhlia suunniteltiin yhdessä pitkin kevättä. 🌿
Sain ilon olla mukana toteuttamassa perheen toiveita niin somistusten, tarjoilujen kuin juhlapäivän käytännön järjestelyjenkin osalta.
Edellisenä päivänä talossa vallitsi ihana tekemisen meininki. Koolla oli koko perhe ja kummitädit, jokaisella oma tehtävänsä. Oli ilo seurata, kuinka tärkeää päivää rakennettiin yhdessä.
Kodin kaunis piha tarjosi upeat puitteet juhliin, joten sään suhteen oltiin toiveikkaita. Teltta ja suuret puut toisivat suojaa niin auringon paahteelta kuin pieneltä kesäsateeltakin.
Oma päiväni alkoi aikaisin, kun laitoin perheen naisväen hiukset ja meikit juhlakuntoon. Heidän suunnatessaan kohti konfirmaatiota oli minun vuoroni viimeistellä tarjoilut.
Alkumaljat nautittiin ulkona lähes helteisessä säässä. Silloin juhlaväen vanhin, isoisä, katseli taivaalle ja totesi rauhallisesti:
"Noin tunnin päästä tulee vettä."☔
Juhlasankarin toiveesta tarjolla oli herkullisia plattereita ja hampurilaisia – ihanan erilainen tarjoilu, joka keräsi paljon kehuja. 🍔✨
Ja kuinka ollakaan... juuri kun äidin puhe alkoi, halusi myös Herra Ukkonen sanoa oman sanansa. ⚡ Vieraat siirtyivät kahvipöytään sisätiloihin, ja onneksi tämän kodin seinien sisällä riitti tilaa suurellekin juhlaväelle.
Isoisä oli tosiaan oikeassa. 😄
Päivä oli täynnä lämpöä, naurua ja yhdessäoloa – juuri sellaisia hetkiä, joista tärkeät juhlat rakentuvat. 🧡
Kiitos luottamuksesta. Oli ilo saada olla mukana tekemässä tästä päivästä ikimuistoinen.
Kohti seuraavia kohtaamisia 🤲🏻&🧡