13/08/2026
Näin. Tuossa pieni otanta arjestani. Yrittäjän arkea. Monihan sitä on kysynyt; On mulla siis toinenkin työ, päätyö, mikä työllistää kellon ympäri. Yrittäjyys on nyt ainoa mahdollinen työ, mitä voin tällä hetkellä tehdä tämän lisäksi. N. 10 v tein päivätöitä rinnalla, joka kävi mahdottomaksi tilanteiden muuttuessa. Siihen sitten vielä pariksi vuodeksi rinnalle yrittäjyys, että pääsi hyppään työstä pois.
Onneksi huumori auttaa,
vähän.
🐭Hiiret auttaa paljon.🐭
Reissaan paljon, m***a lomareissuja nämät eivät ole. Aika on kortilla. Toinen poika oli kotiopetuksessa viime syyslukukaudelta asti ja toinen työharjoittelussa minulla samanaikaisesti. Kun joka suuntaan pitäisi revetä. Mies tietenkin taas muualla. Vääntöä nimeltämainitsemattomien tahojen kanssa, jotka vielä kesken ja työn alla. Aivan siis käsittämätöntä ilkeyttä, laittomuuksia, kiusaamista, kunnianloukkausta, valheita. Muuttaminenkin oli suunnitelmissa. Tämän vuoksi, tänä vuonna on ollut vähänlaisemmin tapahtumia. Hiiriä ei ole ehtinyt paljoa syntyä. Aikaa ei ole ollut, voimavarat olleet vähissä, samoin varat materiaalihankintoihin, joista villa kiven alla.
Tällaista tänä vuonna. Koskaanhan sitä ei voi tietää mitä kutanenkin käy läpi elämässään. Koitetaan nyt saada taas arki rullaamaan vähän paremmin.
Yritän koittaa tehdä vielä mahdollisesti extempore reissuja, jos vielä tulee peruutuspaikkoja tapahtumiin. Ja jos ne muutoin saadaan onnistumaan. Toivottavasti nähdään jossakin♥️
Muista, hiiret auttaa paljon ja huumori vähän! Oiva lahja ihmiselle, joka tarvitsee pientä ilontuojaa🌞
Tämän takia minä teen tätä.
Tammen katveessa syntyy hyvän mielen juttuja
♥️: Johanna