04/03/2026
MATTOJEN PESU HELSINGISSÄ MUUTTUU!
Jatkossa mattoja saa pestä enää kuivalla maalla Helsingissä.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti, että matonpesumahdollisuudet kielletään vesistöjen äärellä sijaitsevilla mattolaitureilla.
Päätöksen myötä matonpesu ohjataan kuivan maan matonpesupaikoille.
Helsingissä matonpesupaikat jakautuvat jatkossa viiteen kuivan maan matonpesupaikkaan, joista neljä uutta rakennetaan Etelä-, Itä-, Kaakkois- ja Länsi-Helsinkiin nykyisen Pukinmäen kohteen lisäksi.
Mattolaitureita, kuten Sörnäisten rantatien ja Lauttasaaren laiturit, säilytetään oleskelukäytössä ja niitä korjataan tarvittaessa, kunnes alueen uudet veden äärellä sijaitsevat oleskelualueet ovat rakenteilla.
Lisäksi oleskelulaiturien verkostoon otetaan mukaan myös ne mattolaiturit, joilla on jo aktiivista oleskelukäyttöä.
Lautakunta edellyttää, että olemassa olevista mattolaitureista pidetään huolta mahdollisimman pitkään oleskelulaitureina ja niitä korjataan riittävästi. Laiturien poistuessa ne korvataan uusilla oleskelulaitureilla. Samalla toimiala pyrkii lisäämään kuivan maan matonpesupaikan myös kantakaupunkiin, ensisijaisesti nykyisen mattolaiturin läheisyyteen.
Matonpesupaikkalinjauksen taustalla ovat ympäristölainsäädännön vaatimukset ja kaupungin ympäristönsuojelun tavoitteet. Pesuvesien pääsy vesistöihin aiheuttaa haittaa vesiympäristölle.