CIHU

CIHU Kattaus on puoli ruokaa. Valmistamme design keramiikkaa luomaan nautinnollisia ruokailuhetkiä – Aika antaa –
pelkästä ilosta ja intohimosta. PS Mistä tulee CIHU?

Ei tarvittu kuin koko elämäni
rinnalla kulkeneet kädet,
sopivasti savea
ja ymmärrys antaa kokea. Syntyi uniikki kattaus. Vuosikymmeniä sitten syntyi pari pirteää lapsukaista, toinen Rovaniemelle, toinen Ylivieskaan. Aikansa otti kävelemisen opettelu ja oikea ote lusikasta – sen jälkeen kaikki on ollutkin selvää ja helppoa :). Tutustuimme alle parikymppisinä ja sydän sykki heti samaan tahtiin. Emm

e tienneet, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jotenkin kaikki on ollut jo ajat sitten nähtävissä. Olimme molemmat tahoillamme rakentamassa työuraa, kunnes löysimme CIHUn, yhteisen palon ja intohimon tehdä jotain, josta saamme nyt sekä ilon että leivän. Olemme juhlaihmisiä, tai enemmänkin osa juhlien hiljaista taustajoukkuetta. Rakastamme yhdessä olemista, hyvää ruokaa ja visuaalista kauneutta. Kertakäyttöastioiden sielukkuudesta kun ei saa kirjoitettua edes yhtä lausetta, eikä kevyttä novellia, asialle täytyi tehdä jotain. Juhlat, illanistujaiset tai kodinillat ovat täydellisiä silloin, kun pöydässä on hyvää ruokaa ja seura on hyvää. Oleellinen osa tähän kokemukseen ovat astiat, joiden ympärillä koko ainutlaatuinen hetki vietetään. Hetki on uniikki ja siihen on kiva palata vuosienkin päästä – aivan kuten jokainen CIHU-tuotekin. Jos astiat kestävät kuusihenkisen perheen arjessa vuosikausia, niin onhan se mainitsemisen arvoinen asia. Mutta kun astioiden on todettu kestävän erittäin hyvin myös ravintolakäytössä, niin voimme turvallisin mielin tarjota niitä kenelle tahansa. Ravintoloissa kun pesukone ampuu lähes 100 asteista ristitulta niin, että muovi mutkistuu ja herkkä halkeilee. On ihanaa ja merkityksellistä huomata, miten paljon ihmiset arvostavat persoonallisia astioitamme. Useat ihmiset ovat ravintolassa tarttuneet tarjoilijaa hihasta ja tiedustelleet, mistä astiat ovat peräisin. On ollut ilo kuulla myöhemmin näitä tarinoita ostosten lomassa studiollamme. Intohimo ja rohkeus tehdä ainutlaatuista ja kestävää on suuri voimavaramme. Päätimme perustaa verkkokaupan, josta kuka tahansa oman arjen hetkeä tai suurempien juhlien merkityksellisyyttä arvostava ihminen voi hankkia tai vuokrata astiat. Ja tarjota uniikin kokemuksen, itselleen tai suuremmalle joukolle. Historiamme on iloinen sekoitus ennakkoluulottomuutta ja intohimoa toteuttaa unelmia. Kun restonomi, graafinen suunnittelija, liiketoimintajohtaja, myyntijohtaja, AD, keraamikko synnyttää oman tuotemerkin, niin tuloksena on oletettavasti, jotain johon kannattaa tutustua. Uniikkia ja kestävää seuraa vuodesta toiseen! Cihu ja Ari

Yhteistä pöytäseuraa jo vuodesta 1990. Marjo, tuotemerkin äiti on kantanut tätä lempinimeä vuosikymmenet. Wikipediaa lainaten: ”Chihuahua on pienestä koostaan huolimatta todella itsevarma koira, joka on parhaimmillaan iloinen, eloisa, ihmisrakas, valpas, temperamenttinen, energinen ja äärimmäisen rohkea” - aivan kuten Marjo. Puhekielessä käytetään ilmaisua: ”sihu”.

09/08/2026

Kesään Lapissa kuuluu yöttömät yöt, avarat tunturimaisemat, karu luonto ja kirkkaat vedet. Täällä tekee mieli pysähtyä katselemaan ympärilleen, jolloin sitä huomaa helposti sellaisiakin pieniä yksityiskohtia, joiden ohi arjessa helposti kulkee. Lappi on meille paikka hengähtää sekä ehtymätön inspiraation lähde. Maisemista, väreistä ja tunnelmista jää aina jotain mukaan myös tekemiseen ja uusiin ideoihin 💚

23/07/2026

Paljon onnea päivänsankarille! 🥂

Tällä kertaa syntymäpäivää juhlittiin privaattityöpajan merkeissä Cihun studiolla.

Parin tunnin ajan sai unohtaa arjen ja keskittyä keramiikkaan, mikäs sen parempaa! Mukaan lähtee myös itse tehdyt keramiikka-astiat muistuttamaan tästä syntymäpäivästä vielä pitkään. Kiitos että saatiin olla osana teidän juhlaa ❤️

Jos etsit lahjaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea, tai haluat juhlistaa merkkipäivää elämyksellisellä tavalla, yksityinen keramiikkatyöpaja on ihana idea!

Olipa kyseessä syntymäpäivät, polttarit tai ystäväporukan oma ilta, teemme työpajasta juuri teidän näköisen 💛

Kesä on täynnä mahdollisuuksia kokoontua saman pöydän ääreen. Olipa edessä syntymäpäivät, puutarhajuhlat tai rennot illa...
20/07/2026

Kesä on täynnä mahdollisuuksia kokoontua saman pöydän ääreen. Olipa edessä syntymäpäivät, puutarhajuhlat tai rennot illanistujaiset ystävien kanssa, kauniit keramiikka-astiat luovat juhliin upean kattauksen ja nostattavat tunnelmaa 😍

Meiltä voit vuokrata laadukkaat ja uniikit astiat helposti kaikenlaisiin juhliin. Kun vuokraat meiltä astiat, saat myös kaupan päälle lainaksi kuoharilasit. Näin voit keskittyä nauttimaan rennosta yhdessäolosta 💛

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinun juhliisi sopiva astiakokonaisuus!

Morsian ystävineen vietti studiolla ikimuistoiset polttarit. Jokainen osallistuja pääsi valmistamaan oman kulhon, jotka ...
13/07/2026

Morsian ystävineen vietti studiolla ikimuistoiset polttarit. Jokainen osallistuja pääsi valmistamaan oman kulhon, jotka viimeisteltiin tyylikkäällä mustalla lasituksella 🖤

Yhdessä tekemisen ilo, luovuus ja nauru tekevät polttaripäivästä unohtumattoman elämyksen. Samalla syntyi ainutlaatuinen häälahja, joka muistuttaa niin polttaripäivästä kuin hääjuhlastakin vielä vuosienkin päästä 🤍

22/06/2026
Ihanaa tehdä isoa kuppitilausta💎
04/06/2026

Ihanaa tehdä isoa kuppitilausta💎

Someron punasavesta tuli upeita ruukkuja uunista ulos. Kaikki loistavat kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hienot ruuku...
04/06/2026

Someron punasavesta tuli upeita ruukkuja uunista ulos. Kaikki loistavat kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hienot ruukut kesän iloksi💎

Aivan huikea ryhmä koolla. Viiden kerran valumuotti-valu kurssi. Kaikki muotit priimaa ja pukkaa parasta. Ja nämä ihmise...
20/05/2026

Aivan huikea ryhmä koolla. Viiden kerran valumuotti-valu kurssi. Kaikki muotit priimaa ja pukkaa parasta. Ja nämä ihmiset💎

Tänään värit innoittivat lasituksen huikeaan maailmaan kera ihanien oppilaiden
07/05/2026

Tänään värit innoittivat lasituksen huikeaan maailmaan kera ihanien oppilaiden

Voi miten ihanaa oli Jälleen valumuottien teon opettaminen joka jatkuu valutekniikalla. Huikea 12 henkilön vipinä ja int...
07/05/2026

Voi miten ihanaa oli Jälleen valumuottien teon opettaminen joka jatkuu valutekniikalla. Huikea 12 henkilön vipinä ja intensiivinen työskentely ryhmässä toi ilon ja ihanuuden

Osoite

Hankasuontie 4
Helsinki
00390

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita CIHU :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti CIHU :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria