Verhoiluliike Ryhänen

Verhoiluliike Ryhänen Verhoiluliike jo vuodesta 1995. Verhoilemme monipuolisesti kaikenlaista kodin ja julkitilojen huonekaluista ajoneuvojen penkkeihin ja patjastoihin.

Myös pienikokoiset pintakäsittelyt onnistuu taidolla. Verhoiluliike Matti Ryhänen on perustettu vuonna 1995 ja toimii Klondyke-talossa Saviolla entisen kumitehtaan tiloissa. Liike on avoinna arkisin klo 8.30-16 tai sopimuksen mukaan. Verhoilu:
Verhoilu- ja pintakäsittelytyö alkaa sillä, että asiakas lähettää meillä kuvan kalusteesta kunnostustoiveineen tai saapuu verstaallemme kunnostettavan kalus

teen/valokuvan kanssa. Vaadittavat työt käydään läpi yhdessä asiakkaan kanssa, suunnitellaan mitä tarvitsee tehdä ja mitä ovat asiakas toivoo. Asiakas saa kustannusarvion niin työstä, kuin materiaaleistakin. Etsimme asiakkaan kanssa yhdessä kalusteen tyyliin, asiakkaan mieltymykseen ja käyttökohteeseen sopivan kankaan tai nahan. Kangas- ja nahkamallistomme on laaja ja monipuolinen. Puutyöt:
Kalusteiden liimauksien ja runkorakenteen korjaaminen on usein tarpeen. Valmistamme
suuremmat puuttuvat tai rikkimenneet osat. Pintakäsittelyt:
Vanhojen kalusteiden puuosat kaipaavat usein pintakäsittelyä. Vanhan huonon pinnan puhdistaminen, petsaus ja lakkaus antaa kauniin pinnan. Vanhaa vaalien ja alkuperäisyyttä säästäen saadaan työstä myös arvokkaan ja alkuperäisen näköinen.

Täällä verstaalla aletaan jo totutella arkeen paluuseen oman sohvan osan parissa. Omissa kalusteissa voi kokeilla, testa...
07/08/2026

Täällä verstaalla aletaan jo totutella arkeen paluuseen oman sohvan osan parissa. Omissa kalusteissa voi kokeilla, testata ja nähdä käytön jäljet, jotta osattaisiin aina vaan paremmin auttaa asiakkaita valinnoissaan.

Kyseessä on siis Iskun Geneve-moduulisohva, vuodelta 2008, jonka osia olen "loma-aikoina" verhoillut sekä yrittänyt korjailla/tukevoittaa alkuperäisiä ongelmarakenteita.

Tämänkin osan olen jo jokunen vuosi sitten verhoillut, m***a istuinosa tarvitsi edelleen muokkausta.
Nyt pitikin sitten muuttaa tästä valeirtotyynyt (1. kuva) irrallisiksi ja samalla tietty molemmin puolin käytettäviksi.

Eli maanantaina laitetaan sitten asiakastöiden parissa hihat heilumaan.

Mukavaa viikonloppua!

Tämä Askon Inkeri-tuoli on vuodelta 1952 tuontimalli Tanskasta.Siksi se on tarkoitettu verhoiltavaksi osissa ja koottava...
10/07/2026

Tämä Askon Inkeri-tuoli on vuodelta 1952 tuontimalli Tanskasta.
Siksi se on tarkoitettu verhoiltavaksi osissa ja koottavaksi kotimaassaan.
Nyt rakenne palautettiin alkuperäiseksi.
Käsinojien pehmusteet uusittiin kokonaan ja istuimessa sekä selkänojassa uusittiin puhkikuluneet säkkikankaat ja pintapehmusteet.

Uudeksi kankaaksi valikoitui Annala Oy in Louhi oljen sävyisenä.

Tuoli lähti jo hiukka aiemmin kesälaitumelle ja nyt verstaan väkikin pääsee perässä.

Eli palataan hommiin viimeistään 10.8.
Sillä välin voit laittaa meille s-postia tulevista verhoilutarpeista.

Ihanaa kesäaikaa juur sulle!

Muutama hetki leikkuupöydän äärellä, muutama hetki ompelukoneella ja muutama hetki päällisten paikalleen asettelua ja As...
26/06/2026

Muutama hetki leikkuupöydän äärellä, muutama hetki ompelukoneella ja muutama hetki päällisten paikalleen asettelua ja Asko Harlekiini-tuolit on taas kuin uudet.

Kankaaksi valikoitui tällä kertaa Lauritzon valikoimien klassikko Diamonds-kangas..
Tuoleihin tehtiin lisäksi yksi ylimääräinen niskatyynyn päällinen, jotta pesun ajaksi on laittaa toinen päällinen paikalleen.

Vielä pari viikkoa pinnistellään työn touhussa ja sitten pidetään pikku lomanen 😎

Mukavaa viikonloppua!

Koulutusviikolla Matti riensi apuun ja nämä lähes 30-vuotiaat ruokapöydän tuolit saivat ylleen kotimaisen Annala Oy  Keh...
17/06/2026

Koulutusviikolla Matti riensi apuun ja nämä lähes 30-vuotiaat ruokapöydän tuolit saivat ylleen kotimaisen Annala Oy Kehrä/Pilkku -villakankaan.

Sininen sopii hyvin puurunkojen sävyyn 🎯

Töissä ollaan taas, vaikka puhelimesta virta olikin päässyt loppumaan.Sähköposteja kurssiviikon ajalta käydään läpi ja n...
15/06/2026

Töissä ollaan taas, vaikka puhelimesta virta olikin päässyt loppumaan.

Sähköposteja kurssiviikon ajalta käydään läpi ja niihin vastataan mahdollisimman pian.

Ollaan tää juhannusviikko auki normaalisti ma-to, eli 8.30-16.

Tähän tuoliin uusittiin pohjavyöt istuimeen ja  selkänojaan, uusittiin selkäpehmuste ja verhoilut.Kankaaksi haluttiin sa...
08/06/2026

Tähän tuoliin uusittiin pohjavyöt istuimeen ja selkänojaan, uusittiin selkäpehmuste ja verhoilut.

Kankaaksi haluttiin samanhekustä ja sellaistahan löytyi n Nostalgi-mallista.

Tämän viikon olen Hämeenlinnassa oppimassa Ranskalisin tekniikoin selkänojien tekoa.
Yritän muistaa ottaa jotain kuviakin, ensimmäinen päivä meni ihan hujauksessa 😅

Eli psikalla taas 15.6 klo 8.30->
Sillä välin verstasllw voi laittaa s-postia, niin vastailen palattuani normihommiin.

Verstaan ovet ovat loppupäivän kiinni, kun verhoilija lähti Helsingin yhdistyksen kanssa syventämään tuntemustaan Willia...
04/06/2026

Verstaan ovet ovat loppupäivän kiinni, kun verhoilija lähti Helsingin yhdistyksen kanssa syventämään tuntemustaan William Morrisin elämään ja tuotantoon ssa.

Huomenna taas paikalla 8.30->

Aurinkoisesta viikonlopusta nautiskelemaan lähti tämä rottinkikalusto.Ollaan jo kerran aiemminkin tehty näihin pehmustei...
29/05/2026

Aurinkoisesta viikonlopusta nautiskelemaan lähti tämä rottinkikalusto.
Ollaan jo kerran aiemminkin tehty näihin pehmusteiden päälliset, m***a viimeisimmistä kuvista näkee, miten "pahaa" jälkeä auringon valo tekee kankaille.
Eli sohva ja kaksi tuolia ovat olleet lasitetulla parvekkeella ja viimeisen kuvan nojatuoli on ollut sisällä valolta suojassa 😅

Uusi kangas on n valikoimista ulkokäyttöön tarkoitettu Cambur-kangas.
Nyt kalusteet jatkavat eloansa mökin lasitetulla terassilla uudistuneessa lookissaan 😎

Aurinkoista viikonloppua!

Nämä Askon Helena-tuolit puettiin uusiin vaaleisiin, villaisiin asuihin tuleviin lakkiaisjuhliin.Paljon ei äkkikatsomalt...
28/05/2026

Nämä Askon Helena-tuolit puettiin uusiin vaaleisiin, villaisiin asuihin tuleviin lakkiaisjuhliin.

Paljon ei äkkikatsomalta ulkoasu muuttunut, m***a n ihanan pehmeä Lillehammer-kangas on kyllä nappivalinta 🎯

Onnea kaikille kouluvuotensa päättäville, ylioppilaille ja valmistuville!

Tämän tuoliparin huojuvat liitokset liimattiin, puuosat huollettiin restaurointiöljyllä ja istuimet pehmustettiin ja ver...
20/05/2026

Tämän tuoliparin huojuvat liitokset liimattiin, puuosat huollettiin restaurointiöljyllä ja istuimet pehmustettiin ja verhoiltiin.

Kankaaksi löytyi pöydän alta Diamonds-kangasta ja reunat viimeisteltiin koristenauloin ja -nauhoin.

Aika iso muutos, vaikkei sitten kuitenkaan 😅

Osoite

Koivunoksa 25R
Kerava
04200

Aukioloajat

Maanantai 08:30 - 16:00
Tiistai 08:30 - 16:00
Keskiviikko 08:30 - 16:00
Torstai 08:30 - 16:00
Perjantai 08:30 - 16:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Verhoiluliike Ryhänen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Verhoiluliike Ryhänen :lle:

Oikopolut

Jaa