Artemik

Artemik Verhoilu-ja sisustusliike Kirkkonummen ja Espoon rajalla Luomassa. Vanhojen ja uusien huonekalujen verhoilua koteihin ja julkisiin tiloihin mestarityönä.
(1)

Verhoilu- ja Sisustusliike Artemikissa verhoilemme yli 30 vuoden kokemuksella kodin, konttorin ja kesämökin kalusteet kuntoon. Meiltä löydät laadukkaita sisustuskankaita ja muita yksilöllisiä käsinpoimittuja sisustustuotteita. Saman katon alla myös Ingvastin Killan kädentaidon kursseja ja hyvän mielen tapahtumia...

23/04/2026

Tämä Børge Mogensenin 1962 alunperin itselleen suunnittelema sohva 2213 kävi muodonmuutoksessa. Edelleen tämä ikoninen sohva edustaa tanskalaista huonekalumuotoilua ja valmistusta parhaimmillaan. Vanhat Pirelli-vyöt olivat jo kuivuneet ja ne vaihdettiin uusiin joustaviin. Vaahtomuovitkin käsinojissa murenivat jo kuin marenki, onneksi tyynyjen huolellisesti lokeroidut höyhentäytteiset sisukset olivat vielä melkein uuden veroiset. Sørensenin cognakin värinen Savanne-nahka taipui myös tereisiin, joita ei suunnittelussa oltu säästelty. Hienoa, että sohvamalli löytyy edelleen Frederician mallistosta.

23/04/2026

Ihana 40- l. nojatuoli karisti vanhan kukkamekon ja pukeutui jalat paljastavaan luonteikkaaseen Zebraan 🦓. Kangasvalinnalla voi todellakin muuttaa koko huoneen tunnelmaa.

13/04/2026

Kiitos hauskasta Bauhaus- henkisestä junanvaunujaksosta, oli ilo olla ”Rehtorin” kanssa mukana ☺️. Erityiskiitos , että ohjelmassa kunnostetaan myös vanhoja huonekaluja uuden ostamisen sijaan ja tuodaan näkyväksi minkälainen muutos niissä on mahdollista saada aikaiseksi. Toivotonta tapausta ei ole. Tässä raapaisu pormestarin verhoilun työvaiheista. Kummallinen pullotus tuolin sisäpuolelta selittyi sillä, että tuolin sisään olikin varastoitunut puoli vuosikertaa 80- luvun naistenlehtiä 🤣.

Aah, kevät 🌱🥰!!! Jäät ovat lähteneet lahdelta ja ensimmäiset terassikaffet juotu verstaalla ☕️. Fokus pitäisi pitää tiuk...
24/03/2026

Aah, kevät 🌱🥰!!! Jäät ovat lähteneet lahdelta ja ensimmäiset terassikaffet juotu verstaalla ☕️. Fokus pitäisi pitää tiukasti verhoilutöissä, m***a hitsi, kun viherpeukalo meinaa karkailla ihan omille teilleen 🌿🌱🌼🌷. Onko muilla vielä samoja oireita 🤷🏼‍♀️?

Nyt kannattaa pikaisesti käydä allekirjoittamassa meitä kaikkia hyödyttävä kansalaisaloite 🖋️! Aika käy vähiin.   Tiesit...
24/02/2026

Nyt kannattaa pikaisesti käydä allekirjoittamassa meitä kaikkia hyödyttävä kansalaisaloite 🖋️! Aika käy vähiin. Tiesitkö, että yli 1/4 nojatuolisi verhoilukustannuksesta menee nykyään suoraan valtiolle arvonlisäverona 💸. Nojatuolistahan on muuten jo oston yhteydessä maksettu kertaalleen alvit🤔. Pelkkä puhe kiertotaloudesta ei riitä. Korjausalojen ammattilaisten määrä ja osaaminen Suomessa vähenee, jos korjauksen kustannukset suhteessa uuden ostamiseen ei ole myös taloudellisesti kannattavaa. Paikallisten korjauspalveluiden käytöstä ei eurot karkaa ulkomaille, ja ehkä pystymme edes hiukan pistämään kiinatuonnille ja kertakäyttökulttuuria kampoihin. Maapallomme ei enää kestä tätä nykyistä järjetöntä kulutusta 🌍. Jaa tietoa aloitteesta mielellään myös ystävillesikin ja otetaan upea loppukiri 🏃‍♀️‍➡️🏃‍♀️‍➡️🏃‍♀️‍➡️🏃‍♀️‍➡️.

Liike on suljettu 31.1.-10.1.  Tervetuloa taas viikolla 7.
30/01/2026

Liike on suljettu 31.1.-10.1. Tervetuloa taas viikolla 7.

Jälkeen -ennen … Hakolan Club chair oli kissan kynsissä kokenut kovia, m***a taas mennään uudella kankaalla vuosia eteen...
29/01/2026

Jälkeen -ennen … Hakolan Club chair oli kissan kynsissä kokenut kovia, m***a taas mennään uudella kankaalla vuosia eteenpäin ⛏️.

24/01/2026

Nyt kannattaa nauttia ihanasta sydäntalvesta ❄️☃️, kun luonto ja maa lepää niin kauniin pehmeän lumipeitteen alla. Välillä töihin tullessa pitää tehdä lumityöt aamujumppana, m***a ei haittaa😅. -bobäck

Ja niin vuosi 2025 läheni loppuaan 💫. Artemik täytti 25 vuotta ja Ingvastin Kiltakin on pyörinyt jo 10 vuotta 🥂🍾!  Kiito...
31/12/2025

Ja niin vuosi 2025 läheni loppuaan 💫. Artemik täytti 25 vuotta ja Ingvastin Kiltakin on pyörinyt jo 10 vuotta 🥂🍾! Kiitollisena kaikista ihanista, mielenkiintoisista ja haastavistakin työtehtävistä, sekä ihanista asiakkaista mietin mitä kaikkea on tähän neljännesvuosisataan mahtunutkaan 💫. Ensi vuodelle luvassa ehkä jotain uusiakin kujeita 🐾. -bobäck

24/12/2025

Työntäyteinen joulukuu on vihdoin pulkassa ja on aika hengähtää ❤️. Palaamme verstaalle taas tammikuussa. Ihanaa joulunaikaa, lepoa ja laiskottelua, ulkoilua ja omia hommia ilman aikataulua ❤️.

Osoite

Masalantie 625
Kirkkonummi
02440

Aukioloajat

Torstai 13:00 - 18:00
Perjantai 13:00 - 18:00
Lauantai 12:00 - 16:00

Puhelin

+358405774561

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Artemik :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Artemik :lle:

Jaa

Kategoria