22/12/2023
Sain pitää omaa pientä liikettä hieman yli vuoden. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka tekivät siitä mahdollista ♥️ Olen saanut kuulla niin hyvää palautetta ja ihanasti kaikki ovat jakaneet tietoa fanipupusta ja uusia asiakkaita riitti ihan viime metreille asti. Parasta myös, että niin useat tulivat uudelleen ja uudelleen käymään ♥️ Kiitos siis tuhannesti ♥️
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka liikkeen pitäminen oli ihanaa ja oikeastaan yksi unelmieni täyttymys niin täytyy myöntää, että en saanut siitä niin kannattavaa, että pystyisin täysipäiväisesti sitä tekemään. Ajoittain oli kovinkin tiukkaa, kesällä liike hiljeni täysin. Lisäksi en saanut valikoimiin otettua kaikkea mitä olisin halunnut tarjota. Olisi niin m***a kangaskuosia ja ideaa ♥️
Nyt kiitollisena menneestä rauhoitun hetkeksi ja yritän olla stressaamatta tulevaa. Perheeseen saattaa saapua uusi tyyppi nyt minä hetkenä hyvänsä. Yritän kuitenkin pitää jalat ristissä jouluaaton ajan 😅 Helmikuussa avaan verkkokaupan pienen äitiysloman jälkeen ja toivon, että sitä kautta fanipupu design saa jatkoa tarinalleen.
Kiitos ja kumarrus kaikille ❤️ Rauhallista ja ihanaa joulun aikaa 🌲