20/02/2026
Sisustus Picaso on pian historiaa. Päätös lopettamisesta ei ollut helppo, vaan kipuilin sen kanssa koko viime vuoden. Kunnes juttelin erään työn kautta tutuksi tulleen ihmisen kanssa syksyllä ja hän sanoi "Ninnu, jos me nähdään täällä sun työpaikalla vielä keväällä, sulla on paree olla hyvät syyt."
Joskus mietin miksi jatkoin näin pitkään? Vastaus on tietysti: rakkaudesta lajiin, sisustamiseen ja suunnitteluun. Olen myös arvostanut suuresti kaikkia suunnittelijoiden kanssa yhteistyössä tehtyjä kohteita (ja niitä on m***a). Olen hyvä asiakastyössä, koska pidän olla ihmisten kanssa. Minulla on silmää väreille, sekä ennen kaikkea rakastan kankaita ja mattoja, oikeastaan rakastan kaikkea kaunista. Olen saanut myös niin sydäntä lämmittävää palautetta ihmisiltä ❤️... Iso kiitos jokaiselle teille, joita olen saanut auttaa sisustusasioissa ja teille, jotka olette päästäneet minut kotianne sisustamaan.
M***a taloudellinen epävarmuus on kuluttavaa ja viime vuodet ovat ottaneet enemmän kuin antaneet. Pinnalla pysyminen viime vuosien ristiaallokossa olisi vaatinut erikoisjoukkojen sotilaan uimataidon ja kestävyyden ja koen, että nyt on hyvä hetki vetäytyä kisasta omasta tahdosta.
Olen tyytyväinen siihen, että minulta löytyi rohkeutta ja jatkoin yritystä äitini jäätyä eläkkeelle 2018. Siihen saakka olin tehnyt äidilleni töitä vuodesta 2002 lähtien aluksi Sisuste Kivantti liikkeessä ( Lundiaa ja lahjatavaroita) ja suurimman osan ajasta arvostetussa Sisustus Picasossa, jossa työkaveriltani Leenalta 😍 opin kaiken verhoista (jos jollain on ollut elämääni suuri vaikutus, niin hänellä). Yrittäminen ei ehkä ollut bingokortissani, m***a tulipahan tehtyä. Olen saanut ilon tavata upeita sisustusalan ammattilaisia ja olen saanut elämääni uusia tuttuja ympäri Suomea. Yksinyrittäminen on ollut välillä to-del-la yksinäistä ja kaipaan tiimiä ja työkavereita. Yrittäjyys muovasi minusta aikamoisen boss ladyn ja olen kyllä kiitollinen siitä missä olen nyt (hengissä ja "suht järjissään" 🤪😆). Minulla on niin paljon rakkautta elämässäni ja olen kiitollinen mun tyypeille 😘 "mun pojille", että ovat olleet tukena 💙🩵🩵. Olipahan "matka", m***a jääpähän tarinoita.. Peace & Love
-Ninnu