12/07/2026
Hahaa! Vaikka lomalla ollaankin, niin pääsette ihailemaan kesäkuun kotiutujia. Tässä niistä ensimmäinen: jugend-kalusto! Tämä tuli minulle purettuna ja hieman aloitettuna, sillä asiakas oli aikonut itse verhoilla kaluston kuntoon. Elämä tapahtuu, ja lopulta kalusto päätyi minulle loppuun saatettavaksi.
Kalusto verhoiltiin siis perinteisesti kuntoon mm. 62 joustinta vaihdettiin, alkuperäiset kakut käytettiin uudelleen ja rungot siistittiin. Kankaan oli asiakas aikoinaan ostanut itse, joten siitä en osaa sanoa sen enempää.
Yleisesti ottaen, jos verhoiltu huonekalu on purettu etukäteen se teettää lisähommia. Purettaessa verhoilija kerää valtavan määrän tietoa ja sitä tietoa minulla ei nyt tämän kaluston kohdalla ollut. Onneksi asiakkaalla oli muutamia kuvia, muttei mitään muistiinpanoja. Joten esimerkiksi joudun tekemään enemmän kokeiluja saadakseni oikeat mittasuhteet ja toimivuuden huonekaluihin. Mikä joustin ja sitomakorkeus on hyvä, miten se vaikuttaa pehmustuskerroksiin ja näin ollen lopputulokseen. Kangasta oltiin tilattu valmiiksi määrä x, muttei siitä ollut myöskään menekkilaskelmia. Laskin menekin kolmeen kertaa ennenkuin sain olemassa olevan kankaan mitan riittämään. Pikku juttuja ehkä, m***a iso vaikutus työn etenemiseen ja käytettyyn aikaan. 🙏🏼
On siis tottakai mahdollista verhoiluttaa jo purettu huonekalu, ja niistäkin kannattaa kysellä arviota. Ajatuksenani oli hieman avata, miksi joskus työ saattaakin olla kallimpaa, vaikka purkutyö olisikin jo tehty ✌🏻
Asiakkaalleni pisteet siitä, että tämä upea kalusto saatettiin taas käyttöön, ja kiitos kun sain tehdä sen!