Mattiovi Oy

Mattiovi Oy Mattioven legendaarinen OVIMESTARI kertoo Facebookissa ovien ihmeellisestä maailmasta ja vastailee niihin liittyviin kysymyksiin.

Mattiovi Oy on edelläkävijä sisäovien suunnittelussa ja valmistuksessa Suomessa. Olemme aina panostaneet perinteiseen puusepäntaitoon ja suomalaiseen puunjalostukseen. Vaalimme yhä sitä ovenvalmistuksen perinnettä joka alkoi puuseppä Mauriz Mäkisen pienessä verstaassa Laitilassa vuonna 1911 Mäkisen Puutyöliikkeen nimellä, ja Alavudella vuonna 1917 kauppaneuvos, kunniapuuseppä Svante Kurikan perust

aman Alavuden Puunjalostustehtaan nimellä. Veljekset Matti ja Mikko Mäkinen aloittivat isoisänsä jälkiä seuraten ovien teollisen tuotannon ensimmäisenä Suomessa vuonna 1977. Silloin yrityksen nimi lyheni napakaksi Matti-Oveksi, noihin aikoihin avautuville Saksan vientimarkkinoille paremmin sopivaksi. Nykyään Mattiovi on Suomen suurin sisäovivalmistaja, nykyaikainen, tuotantonsa kehittämiseen voimakkaasti panostava yritys, joka tunnetaan laadukkaista ovistaan sekä kuluttajien että rakennusteollisuuden tarpeisiin. Vaikka käsityö on pitkälti korvattu automatisoiduilla työmenetelmillä, ammattimiehemme tietävät yhä miten kestävä ja kaunis ovi valmistetaan. Mattioven kolme tehdasta sijaitsevat Suomessa. Kukin niistä on keskittynyt omaan erikoisosaamiseensa: Laitilassa valmistuvat perinteiset massiivipuuovet, Alavudella projektiovet, levyrakenteiset sekä paneeliovet, ja Posiolla ovien karmit. Mattiovi Oy on julkisen, teollisen, liike- ja asuinrakentamisen luotettava yhteistyökumppani. Yksittäisiä kuluttajia palvelee maanlaajuinen rauta- ja rakennustarvikekauppojen muodostama jälleenmyyntiverkosto. Matti ovet tunnetaan myös Skandinavian maissa, Keski-Euroopassa, Baltiassa ja Venäjällä. Etäisin vientimaamme on Japani. Mattiovi on kotimaisessa omistuksessa. Pääomistaja on Taaleritehtaan Ovitehdas Ky, jonka kautta kymmenet yksityiset henkilöt ovat sijoittaneet Mattioveen. Myös yrityksen toimiva johto omistaa Mattiovea. Tehtaiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2013 oli 29 miljoonaa euroa. Henkilökunnan yhteismäärä on noin 200 henkilöä. Mattioven toimitusjohtajana toimii KTM Tapani Harjunen.

Osoite

Samppanummentie 8
Laitila
23800

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Mattiovi Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Mattiovi Oy :lle:

Jaa

Kategoria