05/03/2026
Olen viime viikkoina kirjoittanut täällä tavaramäärästä ja arjen kuormituksesta ja siitä, miksi järjestys ei pysy, vaikka siivoaisi säännöllisesti.
Moni tunnistaa tämän tilanteen.
Tulet kotiin työpäivän jälkeen.
Siirrät kenkiä, että saat oven kunnolla kiinni.
Teet tilaa kauppakassille keittiön tasolla.
Ajattelet: “Pitäisi joskus käydä nämä läpi.”
Ei tänään. M***a joskus.
Koti ei ole kaaoksessa.
M***a se ei myöskään toimi niin sujuvasti kuin haluaisit.
Usein ratkaisu yritetään tehdä yhdellä suurella ponnistuksella.
Tyhjennetään kaapit. Lajitellaan. Päätetään, että nyt tämä muuttuu.
Ja hetken näyttää paremmalta.
M***a arki ei muutu pysyvästi.
Syy ei yleensä ole osaamisen puute.
Usein tavaramäärä on kasvanut suuremmaksi kuin säilytystila – ja muutos on tehty tavalla, jota arjessa ei jaksa ylläpitää.
Kuvittele sen sijaan tämä.
Keittiössä on tilaa tehdä ruokaa ilman että ensin siirrät jotain syrjään.
Eteisessä mahtuu kulkemaan, vaikka tulisit kotiin pitkän työvuoron jälkeen.
Pyykillä on selkeä kulku alusta loppuun.
Ei täydellistä kotia.
Vaan perusjärjestys, joka kestää myös kiireisen viikon.
Siksi tästä piti rakentaa malli, joka kestää myös tavallisen arjen.
💛 Raivaus & Rutiinit – Perusjärjestys kuntoon 4 viikossa
Tämä ei ole tehopäivä eikä kertaluontoinen raivaus.
Sisältö ei aukea kerralla, ja se on tarkoituksellista.
Kun kaiken saa heti käyttöön, on helppo aloittaa m***a asiaa yhtä aikaa ja jättää ne kesken.
Tässä edetään yksi tila kerrallaan.
Ensin otetaan käyttöön selkeä päätösmalli karsintaan ja päätetään poistoreitti.
Sen jälkeen:
Viikko 1 – Perusta kuntoon
Viikko 2 – Keittiö
Viikko 3 – Eteinen
Viikko 4 – Kodinhoitotila
Jokaisessa tilassa:
– vähennetään tavaramäärää niin, että tila oikeasti riittää
– päätetään paikat käytön mukaan
– rakennetaan lyhyt rutiini, joka on mitoitettu tavalliseen arkeen
Eteneminen on 10–20 minuuttia kerrallaan.
Ei koko viikonlopun projekti.
Kurssi on omatoiminen verkkokurssi Campwiressa. Ja se avautuu aina viikko kerrallaan.
Saat tervetulomateriaalit heti oston jälkeen.
Kurssi on nyt avoinna ensimmäistä kertaa.
Avajaishinta on 79 €.
(Hinta 20.5.2026 alkaen 99 €)
Tämä ei muutu odottamalla parempaa hetkeä.
Se muuttuu, kun rakennat siihen rungon.
👉 Rakenna toimiva perusjärjestys kotiisi tästä:
https://kotijatila.campwire.com/checkout/raivaus-rutiinit-perusjarjestys-kuntoon-4-viikossa-1f60dab8
Kodin ei tarvitse olla täydellinen.
Riittää, että se toimii.
Sun ongelma ei ole sotku. Sun ongelma on se, että mikään ei pysy paikoillaan. Voit siivota ja järjestää kuinka paljon tahansa – m***a jos tavaralle ei ole oikeaa paikkaa, ja päätöksiä ei ole teht...