23/07/2025
Vanhan esi-tontun Mooses-Joosepin saunanlämmitys
🌲
RisuVilla-tonttusien esi-isä Mooses-Jooseppi asteli verkkaiseen rauhallisin askelin, käppyräiseen katajaiseen keppiinsä jo hieman nojaten ikiaikaisen vanhan punamullatun pihasaunan suuntaan.
🌲
Hänelle saunan lämmitys oli edelleen aina yhtä mieluista ja tarkkaa puuhaa, suorastaan kunnia-asia vaikka nuorempia tonttuja olisi avuksi yllin kyllin.
Pikkutontut olivat toki jo vieneet vanhan Mooses-Joosepin huomaamatta halkoja ja tuohisia sytykkeeksi, kantaneet vedet pataan ja saavin sekä lopuksi lakaisseet lattiat.
🌲
Näin vanha esi-tonttu, jo reippaasti yli tuhat vuotta Iältään, välttyi raskailta töiltä.
Niistä huolehtiminen oli pikkutontuille myös tapa osoittaa kunnioitustaan sekä kiintymystään vanhaa esi-tonttua kohtaan.
Tonttujen maailmassa kunnioitetaan sekä arvostetaan iäkkäitä tonttuja enemmän kuin mitään. Ovathan he keränneet valtavan määrän elämänviisautta elämänsä aikana ja nuoremmilla tontuilla oli suuri into oppia heiltä elämäntaitoa ja kuunnella tarinoita menneiltä ajoilta.
🌲
Kumarruttuaan iki-aikaisen saunan matalasta ovesta sisään häneltä pääsi syvä, tyytyväinen huokaus.
Puhtaan, siistin saunan tuoksu oli ehkäpä parasta mitä hän tiesikään...
Hän loi katseensa yli saunan, kylläpä pikkutontut olivat taas ehtineet laittaa kaikki valmiiksi, saunavihdat/vastatkin olivat jo valmiina soikoissa hautumassa.
Senkun padasta tovin kuluttua niille kaataisi kuumaa vettä ja koivuinen tuoksu täyttäisi vanhan nokeentuneen saunan.
Hän raapaisi tyytyväisenä tulitikun ja kuten nuorena tonttuna, jännittyi näinköhän pesällinen syttyisi ensimmäisellä tikulla.
Jo vain tälläkin kertaa taiten asetellut halot ja tuohiset syttyivät iloisesti hurahtaen.
Se sai aina Mooses-Joosepin hyrisemään tyytyväisenä.
Ja raaps, niin syttyi tulet myös padan alle.
Vanhan esi-isän kasvoille levisi säteilevä hymy aina suupielistä silmäkulmiinsa.
Tämä oli viikonlopun hienoimpia hetkiä, kiireetön saunanlämmitys.
🌲
Hän istahti hetkeksi puiselle jakkaralle, kuunteli ja katseli ķiukaan sekä padan alla iloisesti räiskähteliviä liekkejä.
Hän istui ja kurkki välillä saunan pienestä ikkunasta pihamaalle missä näkyivät vanhat koivut vielä täydessä kesäasussaan, marjapensaiden marjat kypsyvät auringon lämmittäessä ja linnut kiirehtivät ruokkimaan pienokaisiaan.
Marjoista muori keittäisi taas makoisaa mehua ja hillokkeita talvella nautittaviksi.
Hän mietti mielessään miten tontun elämä voikaan olla hyvää, luonnon keskellä, läheiset touhuissaan ympärillään ja pian pääsisi iki-aikainen tonttuvanhus iki-aikaisen saunan lempeisiin löylyihin.
Hän tapaili mielessään hiljaa hyräillen vanhan laulun sanoja " elämä on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille..."
🌲🌲🌲
📷 Tuula Niemistö
🖌📖 Tuula Niemistö/ RisuVilla