Keskitalon tila

Keskitalon tila Tuotamme luonnonmukaisesti marjoja kesän herkullisimpiin hetkiin, sekä hedelmäpuiden ja marjakasvien taimia Tila on nykyään kokonaan luomutuotannosta.

Ensimmäiset mansikantaimet on tilalle istutettu syksyllä 1967. Siitä asti mansikan viljelyä on näillä nurkilla harrastettu enemmän ja vähemmän tosimielellä. Hankkimalla mansikoitamme tiedät varmasti mitä syöt ja makunautinto on taattu!

Uudet tuulet puhaltavat. Olen vuodesta 2010 viljellyt luomumansikkaa Pöytyällä. Ajanjaksoon sisältyy sekä hyviä kausia, ...
07/07/2026

Uudet tuulet puhaltavat. Olen vuodesta 2010 viljellyt luomumansikkaa Pöytyällä. Ajanjaksoon sisältyy sekä hyviä kausia, että vähemmän hyviä. Vuoden 2022 pahojen talvituhojen jälkeen viljely ei ole enää päässyt samaan vauhtiin kuin ennen. Siihen on vaikuttanut viljelyongelmien lisäksi myös vaikeutunut työvoiman saatavuus. Tästä syystä vanhanmallinen mansikanviljely Pöytyällä loppuu. Siirrämme parhalllaan tuotantoa viime vuoden puolella Paraisilta hankkimalleni tilalle. Uudessa paikassa viljely tulee olemaan monipuolisempaa ja mansikan lisäksi viljelyyn on otettu omena. Uusia tuulia voi seurata alla olevasta linkistä. Kiitoksia kaikille asiakkaillemme menneistä vuosista ja tervetuloa tutustumaan uusiin touhuihin!
Kiittäen Antti Keskitalo

https://www.facebook.com/share/18v34tAGD9/

Tuotamme pelloillamme mansikoita ja keväällä 2026 olemme perustaneet hedelmätarhan josta odotamme satoa jo 2028 syksyksi:)

Huomenna  Asia ja Polka mansikkaa itse poimittavaksi klo 16.00 alkaen. Varmista saatavuus puhelimitse 040 509 2326 ennen...
27/06/2026

Huomenna Asia ja Polka mansikkaa itse poimittavaksi klo 16.00 alkaen. Varmista saatavuus puhelimitse 040 509 2326 ennen saapumista. Hinta 10€/kg. Tällä kaudella ei marjaa tule poimittuna myyntiin.

Osoite

Kettukankaantie 135
Pöytyä

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Keskitalon tila :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Keskitalon tila :lle:

Oikopolut

Jaa