12/07/2026
Kaunista heinäkuista sunnuntai iltaa sinulle🌸
Päivä alkoi tänään sateella ja hienoisella jyrähtelyllä. Ilma oli kostean lämmin kun keräsin kukkia puutarhassa. Kirsikat olivat saaneet vuorokauden aikana hehkeän punan pintaansa. Ensin en meinannut mennä ulos kun satoi, m***a sitten ajattelin etten voi antaa sateen haitata, eikä se haitannutkaan.
Ostin ruuaksi munakoisoja, jotka pääsivät myös malleiksi päärynöiden kanssa. Kuvaan valikoitui myös iso lasipallo, jonka olen aikanaan saanut lahjaksi. Se saa edustaa nyt leikisti 1600-luvun
vanitasmaalauksissakin käytettyä saippuakuplateemaa, joka myös osaltaan muistuttaa kaiken katoavaisuudesta ja hetkellisyydestä.
Se tosiseikka korostuu kyllä puutarhassa kukkien kanssa. Ehkä juurikin se tekee tästä kukkailusta niin mielenkiintoista ja ihanaa.
Toivotaan kaunista tulevaa viikkoa meille kaikille🌷🦋