02/08/2026
Puutarhan Naisten kanssa kesäretkellä Ylistarossa.
Menomatkalla syötiin Kulttuurikeskus Vanha Paukussa Ravintola Iso Prässissä.
Ylistarossa käytiin Wanhassa Markissa, jossa on kotieläinpiha sekä eläinten vanhahainkoti.
Lisäksi vanhassa pohjalaistalossa "naisten muotitalo".
Naisten vaatteita aseteltu huoneisiin värien mukaan kahteen kerrokseen.
Ylistaron pohojalaasen keskustan tuntumassa, vapaana virtaavan kirkonkosken rannalla sijaitsee Kriikun Mylly Kaffila.
Samaisen kyläraitin varrella sijaitsee myös Ylistaron Halpa-Aitta/Fiini Fröökynä, joka on palkitusti kasvanut verkkokaupassa ja somessa sekä jälleenmyyjien keskuudessa.
Katsastimme myös Ylistaron "komian kirkon", joka on istumapaikoiltaan Suomen kolmanneksi suurin kirkko (n.2500-2600 henkeä).
Viime minuuteilla ennen sulkemista poikkesimme vielä Maijan Wanhassa Navetassa, jonka suojissa oli valtavat määrät antiikkia ja kirpputori tavaraa.
Nokka kohti kotia Pohjanmaan laakeita, aakeita peltoja ihmetellen ja pitkiä suoria ajellen.
Vielä lopuksi Helenan-päivän iltakahvit Saarijärven uudessa iltakahvilassa Kolme Varista.
Mukava päivä, hyvässä seurassa 🥰
Reissu, jota on jo muutama vuosi sitten pitänyt tehdä ja nyt se viimeinkin toteutui 😊👍